Galleria Himmelblau avaa kaksi näyttelyä lauantaina 16.1.
Galleriasalin puolella on esillä Kim Somervuoren maalauksia ja Puuvillasalissa Kaisu Koiviston installaatioita, valokuvia ja veistoksia.
Kaisu Koiviston ja Kim Somervuoren näyttelyt ovat avoinna 16.1.-7.3. Emme järjestä varsinaisia avajaisia. Galleria on normaalisti auki, sisään pääsee kerrallaan 10 henkilöä. Tilaa on runsaasti, yhteensä lähes 1000 neliömetriä. Käytäthän galleriassa maskia. Tarjoamme käsidesit ja maskit. Tervetuloa taiteen äärelle turvallisesti! Tutustu alempaa näyttelyiden sisältöön tarkemmin. Vapaa pääsy.
Lisätietoja: Pertti Ketonen, 0500 625 564.
Galleria Himmelblau: Finlaysoninkuja 9, kerros 2B. Finlaysonin alue, Tampere.
Avoinna: ke-pe 11-18, la-su 12-16. Suljettu ma, ti ja juhlapyhinä.
Kaisu Koivisto: Tuntematon
Tuntematon kiehtoo ja arveluttaa, usein samanaikaisesti. Pandemia ja maailmanlaajuinen kuohunta hämmentävät – tässä hetkessä ja tulevaisuudessa on paljon epävarmuuksia ja tuntemattomia asioita.
Kaisu Koiviston teokset ovat installaatioita, valokuvia ja veistoksia. Niiden aiheet kumpuavat hänen työskentely-ympäristöstään. Teemoiltaan näyttelyn kokonaisuus liikkuu ajankohtaisissa aiheissa, kuten monumentit ja vieraslajit.
Kaisu Koivisto (s.1962) on tullut tunnetuksi teoksistaan, joille on leimallista yllättävät aiheen ja materiaalin yhdistelmät. Hän pohtii teoksissaan luonnon ja kulttuurin rajapintoja, joissa korostuvat pohjoisen maiseman erityispiirteet ja yhteiskunnalliset muutostilat. Suurelle yleisölle tunnetuksi Koivisto tuli vuonna 1996, kun hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi.
Kim Somervuori: Kadulla, sateessa, landella,,,
Kim Somervuoren (s. 1975) teoksissa törmää sitaattien tiheikköön. Teosnimet, maalauksiin ja piirustuksiin sisältyvät tekstifragmentit, värivalinnat ja muotoratkaisut luovat assosiaatioita sinne tänne, niin korkea- kuin populaarikulttuuriin. Urbaanit legendat yhdistyvät antiikin myytteihin. Teoksista voi löytää viittauksia niin 1900-luvun modernisti-intellektuelleihin kuin Lapinlahden lintuihin.
Tuulitossuja ja betonitennareita
Vuonna 2017 Somervuori esitteli ensimmäistä kertaa teoksensa Citybirds, jossa lentoon pyrähtäneet kengät roikkuvat nyöreistään muistuttaen varisparvea puhelinlangoilla (parvea edelsi yksittäinen kenkäpari jo vuoden 2015 teoksessa Citybird). Symbolistirunoilija Arthur Rimbaud’n kengänpohjat oli tehty tuulesta, mutta levottomia jalkoja on käytetty rauhattomien sielujen vertauskuvana jo antiikista alkaen. Siivekkäistä sandaaleistaan tunnettu Hermes (roomalaisessa mytologiassa Mercurius) oli Jumalten sanansaattaja, mutta toimi paitsi matkustajien ja runoilijoiden, myös varkaiden ja kauppiaiden suojelijana.
Myös myöhempien aikojen mielleyhtymiä löytyy. Sähköjohtoihin viskellyt tennistossut ovat tiettävästi merkinneet eräänlaista kauppapaikkaa urbaanien alakulttuurien keskuudessa. Arjen musertavaa alakuloa on voinut yrittää paeta ottamalla hatkat, mutta kuten Townes Van Zandtin hieno Flyin’ Shoes muistuttaa, on tuo matka usein kaikkea muuta kuin hilpeä. ”Sakan löytää voi kielensä alta”, ja lennokkainkin askel alkaa ajan mittaan painaa. Viime aikoina Somervuori onkin valanut tennareita betoniin. Raskasmielisen askelluksen lisäksi betonikengistä voi toki piirtyä mieleen myös konkreettisempia kuvia, ainakin jos on tutustunut (fiktion välityksellä) järjestäyty-neen rikollisuuden yritysetiikkaan.
Kim Somervuoren teosten kohdalla ei ole tarpeen jäljittää ”ihannekatsojaa” – mistään ”oikeasta” tai ”lopullisesta” tulkinnasta puhumattakaan. Teoksista nauttii eniten, kun antaa assosiaatioiden tulla ja mennä ja mielikuvituksen lentää. Toki monenkirjavia viittauksia sisältävät teosnimet myös kannustavat omiin oivalluksiin. Sisältyykö teokseen Freedoom (2020) lupaus vapaudesta, vai onko kahleettomuus myös eksistentialistinen tuomio hieman samaan tapaan kuin vapautta ylistävissä mutta samalla melankolisissa lauluissa? Somervuori leikittelee sanoilla, ja usein tämä ambivalenssi itsessään on tärkeää. Vaikka teosnimi Natural Concrete (2020) toisi mieleen viljalti kulttuurisia viittauksia, lienee lopulta tärkeintä sanojen itsensä semantiikka ja siitä esiin hiertyvät, usein ristiriitaiset, assosiaatiot.
– Tomi Moisio, FT, taidehistorioitsija