Grafiikanpaja Himmelblau sijaitsee Tampereen keskustassa, Finlaysonin historiallisella teollisuusalueella. Se on perustettu vuonna 1989. Komean pajan yhteydessä on tilava galleria, jossa on esillä vaihtuvia näyttelyitä tasokkailta taiteilijoilta.
Grafiikanpajassa työskentelee joukko Euroopan parhaita taidevedostajia. Siellä syntyy sekä vanhempien mestarien teoksia että uuden sukupolven taidegrafiikkaa. Pajalle kutsutaan taiteilijoita, jotka tekevät uusia teoksia pajan henkilökunnan avustaessa. Himmelblau on keskittynyt monipuolisesti metalligrafiikan eri tekniikoihin, mutta siellä tehdään myös muuta grafiikkaa kuten puupiirroksia.
Galleriassa on vaihtuvien näyttelyiden rinnalla valtava myyntikokoelma, jossa myydään teoksia Himmelblaussa vuosien varrella työskennelleiltä taiteilijoilta. Vuoteen 2011 mennessä Himmelblau on julkaissut jo 1500 taidegrafiikan sarjaa.
Taiteilija pajalla
Kun istun – kahden maalausperiodin välissä – painolaattojeni ääreen Himmelblaun työpajassa, katselen ensin ikkunoista avautuvaa koskimaisemaa ja ihailen turbiinirattaiden jättämää rajua pyörrettä vedessä. Sitten nostan katseeni Tampereen taivaalle. Käyvätkö taivaan tahto ja oma tahto taaskin epätahdissa? Onko taivaalla tänään tahtoa? Vai pitääkö tahtoa aivan yksin? Uskaltaako laattaan ylipäätään kajota? Sitten katson laattaa. Kuparilaatta on loisteliaan kiiltävä ja puhdas. Puhdas kuin peili. En tietenkään näe tulevan työn etiäisiä. Näen oman huolestuneen naamani kuparin värisenä. Laatta näyttää kysyvän: aiotko todedllakin ryhtyä johonkin? Onko sinulla kulkulupa? Kuulostaa siltä kuin se kuiskaisi: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.” Mutta laattaan on ryhdyttävä, olipa kulkulupaa tai ei. Yhtäällä on seireenien laulu ja toisaalla kaikki epäily. On into tehdä painotuote, joka olisi minun taiteeni referenssi, ja on järkyttävä lavakammo sen vuoksi, että taiteilijaa varten on rekrytoitu ammattilaisväkeä, joka ei välitä nikottelusta. Olisi ainakin teeskenneltävä tietävänsä mitä tahtoo. Laitettava oikealla tavalla päälletysten lavakuume ja lavakammo. Lainattava tahtoa tulevaisuudesta. Kun taivas ei kerran anna. Ja painajat odottavat.
Painajan ja taiteilijan välinen suhde on keskeinen. Jos sitä ei saada toimimaan, vahvat hapotkaan eivät auta. Usein suhde muistuttaa psykoterapiaa mutta saattaa muodostua myös jaakobinpainiksi. ”En päästä sua, ennen kuin mua käyt siunaamaan”, sanoo taiteilija. Suhde on luotava uudestaan jokaisen työrupeaman alussa. Painajahan ei ole ainoastaan tekninen assistentti eikä käyttönäppäin. Silti hänen olisi oltava lähestulkoon näkymätön, enkelimäinen, taivaansininen ja annettava vaikutelma, että taiteilija toimii täysin itse. Että näkymättömät voimat kuljettavat kuolemattomuutta prässin läpi parnassolle. Joka kerta kun uusi taiteilija marssii ovesta sisään, painajan pitäisi kaiken lisäksi omaksua uusi terapian muoto. Kun olen ilmoittanut aikeistani tehdä tällä kertaa teoksen niin ja näin, minusta kysytään, mitä tekniikkaa aion siinä soveltaa. Siinä olenkin heti satimessa. Voiko tehdä vedosta, jonka tekniikasta ei päätetä mitään etukäteen? Kyllä, jos teos painetaan suoraan taivaan kanteen.
Niin. Mitä tekniikkaa? Moni taiteilija vierastaa grafiikkaa, koska kokee sen niin tekniikkavaltaiseksi. Miten taidegrafiikan tekniikoihin pitäisi suhtautua? Arvostaen vai unohtaen? Erilaisten tekniikoiden luettelo on niin pitkä ja muistuttaa noitien loruja, että sitä ei viitsi tässä edes aloittaa. Tärkeää on, että erilaisten tekniikoiden kirjo ei saa taiteilijasta niskaotetta. Periaatteessa Himmelblaun kaltaisessa painopaikassa voisi teknisen vastuun jättää kokonaan painajille. Taiteilijan pitäisi voida tulla sinne täysin ummikkonakin. Kokemus osoittaa kuitenkin, että jos taiteilija tuntee edes auttavasti ne menetelmät, jotka hänen käsilleen sopivat, hänen on helpompi irrottaa energiaa taiteelliselle suoritukselle. Ja auttavasti ne oppii, jos haluaa. Taidegrafiikan kieli ei ole kuitenkaan sanskriittia vaikeampaa. Siis kuivaneulaako? Vai pehmeäpohjaa? Etsausta ja sitten päälle akvatintaa vai haluaisinko kokeilla peräti heliogravyyriä? Tai jotain muuta valokuvaukseen pohjautuvaa apuneuvoa? Tämä on grafiikan terminologiaa. Se saattaa minut yhtä noloksi kuin maanmittarin, joka ei tunne putkipyykkejä eikä viisareita ja on silti lähdössä suorittamaan isojakoa.
Ote Hannu Väisäsen tekstistä Himmelblau ja taivaan tahto, kirjassa Väisänen, Hannu ja Nyrhinen, Tiina: Vedostuksia, Suomalaista taidegrafiikkaa 2000-luvulta. Otava 2003.