Galleria Himmelblaussa on tammi–helmikuussa esillä tamperelaisen taiteilijaparin yhteisteoksia: värikkäitä abstrakteja maalauksia ja videoita
Inka Hannula ja Teemu Raudaskoski ovat tehneet yhteismaalauksia vuodesta 2020. He toteuttavat teoksensa suunnittelematta, yhtä aikaa samaa maalauspohjaa maalaten, toistensa maalausjälkeä jatkaen. Teosten syntyyn vaikuttavat taustalla soiva musiikki, kahden taiteilijan sanaton dialogi ja sattuma.
Viime vuosina työpari on laajentanut praktiikkaansa myös videotaiteen pariin yhdistelemällä maalausta, tanssia ja musiikkia. Näyttelyn videoteoksissa tutkitaan, miten maalaus liikkuu ja toisaalta minkälaista liikettä kehossa syntyy maalaamisen jälkeen.
Kolmannessa salissa on tammikuun ajan osana näyttelyä Hannulan ja Raudaskosken kutsumana Suhina Kollektiivin ja Kaapo Mannisen yhteistyönä syntynyt monitaiteellinen installaatio Polku. Teos sisältää musiikkia, liikkuvaa kuvaa ja veistoksia.
Näyttelyn nimi Kaikki lutviutuu viittaa Inka Hannulan ja Teemu Raudaskosken improvisaatioon pohjaavaan dialogiseen taiteentekoprosessiin, jossa lähtökohtaisesti sanotaan toisen ehdotukselle kyllä, ja luotetaan prosessiin. Maalaus valmistuu, kun palaset loksahtavat kohdalleen.
Nimi liittyy myös laajemmassa mittakaavassa ajatteluun ja elämäntapaan: Kaikki lutviutuu ei ole lupaus siitä, että kaikki järjestyy aina parhain päin, vaan se on valinta ajatella näin. Se on toivoa ja luottamusta tuova ajatus maailman myllerrysten keskellä. Se on ajattelutavan valinta, johon liittyy tarina ihmisen sisällä olevasta kahden suden taistelusta. Tarinan mukaan vanha cherokee-päällikkö kertoi lapsenlapselleen:
“Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi ‘sutta’. Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego. Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.” Lapsenlapsi ajatteli asiaa hetken ja kysyi sitten isoisältään: “Kumpi susi voittaa?” Vanha cherokee vastasi yksinkertaisesti: “Se, jota ruokit.””
Inka Hannula ja Teemu Raudaskoski
Kaikki lutviutuu
11.1.–23.2.2025
Galleria Himmelblau
Kutomosalit
Finlaysoninkuja 9, kerros 3B
Finlaysonin alue, Tampere
Avoinna: ke–pe 11–18, la–su 12–16
Suljettu: ma, ti
Vapaa pääsy
Lisätietoja:
galleristi Pertti Ketonen
0500 625 564 / pertti.ketonen@himmelblau.fi