Janne Laineen näyttely Himmelblaussa Tampereella on eräänlainen miniretrospektiivi. 55 vuotta täyttävä kuvataiteilija on koonnut yhteen teoksia eri vuosikymmeniltä aina taideopintojen loppusuoralta alkaen uusiin tänä vuonna valmistuneisiin teoksiin. Näyttelyn nimi Dialogeja viittaa kokonaisuuden kahteen erilaiseen osaan, jotka ovat keskenään dialogissa. Se viittaa myös siihen, että toinen puoli näyttelystä koostuu yhteisteoksista, joita Laine on vuosien saatossa tehnyt eri taiteilijoiden kanssa. Mukana on rakastettuja vedoksia, jotka on toteutettu yhdessä edesmenneen akateemikko Outi Heiskasen kanssa. Toisaalta mukana on viime vuosien yhteistöitä, joita Laine on tehnyt Pirjetta Branderin ja Markus Jäntin kanssa.
Olennaista on dialogi, joka syntyy aktiivisesti työskentelevän kuvataiteilijan ja koko sen taidekentän ja visuaalisen todellisuuden välille, jossa elämme. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat Kitte Klemettilän kanssa yhteistyönä toteutetut tekstiiliveistokset, joiden materiaali, tunnelma ja kuvamaailma kuljettavat katsojan Nepaliin – maahan, jonka Laine ja Klemettilä kokivat yhdessä ja jonka tunnelman he teoksissaan katsojille välittävät.
Se osa näyttelystä, joka koostuu Laineen yksin tekemistä teoksista, on jännittävä ajallinen ja teemallinen sukellus Laineen tuotantoon. Ripustuksessa on luovuttu teemallisista ja ajallisista konventioista. Eri aikoina ja eri tilanteissa syntyneitä teoksia on yhdistetty ennakkoluulottomasti. Mukana on pääosin metalligrafiikan vedoksia, joissa Laineen kädenjälki on tunnistettava. Hänen tekniikkansa on valokuvapohjainen syväpainografiikka, jossa on vahvasti ajaton tunnelma. Pehmeä paperille käsin vedostettu kuva on selittämätön sekoitus realismia ja tulkintaa. Mukana on myös valokuvia ja vahvasti käsitteellisiä teoksia. Kaikki ei ole maisemaa, välillä keskeinen viesti välittyy omakuvien kautta. Eri korkeuksille vahvan rytmisesti ripustettu kokonaisuus nostaa Laineen tuotannosta esiin uusia puolia. Kun osa teoksista on irrotettu itsenäisiksi irti alkuperäisestä sarjastaan, niille kasvaa uusia merkityksiä. Laine pelaa taitavasti sillä, että hänen käsialansa on niin tunnistettava. Siinä yhteydessä pienetkin muutokset, erilaiset tulkinnat ja materiaalikokeilut nousevat merkityksellisiksi.
Laine ei kuitenkaan irrottaudu vahvasta tarpeestaan luoda esteettisiä kokonaisuuksia. Asia, jota moni nykytaiteilija ujostelee. Laine kantaa vilpitöntä estetiikan kaipuuta mukanaan ja se ei näy vain yksittäisissä teoksissa vaan koko hänen tuotannossaan. Dialogeja-näyttelyä voi hyvin kutsua miniretrospektiiviksi. Se on hyvää jatkoa 10 vuotta sitten Tampereen taidemuseossa nähdylle retrospektiiville. Se on vähemmän vakava, vähemmän kronologinen ja nostaa hienolla tavalla taiteilijakollegat oman työskentelyn rinnalle. Pääosassa on silti se, mitä suuri osa Janne Laineen taiteen ystävistä hakee: maisema, jonka olemassaolosta ei voi olla varma, eli kokemus, joka kuljettaa meidät kertomusten alkulähteille.
– Veikko Halmetoja
Janne Laine (s. 1970) on Suomen kansainvälisesti menestyneimpiä kuvataiteilijoita. Hän on voittanut lukuisia palkintoja ja hänen teoksiaan on ollut esillä kaikissa maanosissa. Suomessa hänen retrospektiivinsä nähtiin Tampereen taidemuseossa 2015 ja hän voitti Postin taidepalkinnon ja hänen teoksistaan tehtiin postimerkkisarja vuonna 2020.
Janne Laine: Dialogeja
8.3.–4.5.2025
Galleria Himmelblau
Finlaysoninkuja 9, kerros 2B
Finlaysonin alue, Tampere
Avoinna: ke–pe 11–18, la–su 12–16
Suljettu: ma, ti
Vapaa pääsy
Lisätietoja:
kuraattori Veikko Halmetoja, 044 215 3005 / veikkohalmetoja@gmail.com
galleristi Pertti Ketonen, 0500 625 564 / pertti.ketonen@himmelblau.fi