Antti Tanttu – puupiirroksia – 5.11.–3.12.2023 – Grafiikanpaja Himmelblau

Himmelblaun grafiikanpajan näyttelytilassa on esillä sarja Antti Tantun (s. 1963) puupiirroksia, jotka ovat valmistuneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Taiteilija on vedostanut työt itse, jokaisesta on vain pieni vedosmäärä. Ripustus valikoitui visuaalisuuden ja rytmin mukaan.

Antti Tanttu tunnetaan suurikokoisista, uniikeista puupiirroksista, mutta hän halusi haastaa itseään palaamalla pienten teosten äärelle. Sarjalla ei ole nimeä tai erityistä teemaa – tai ehkä se, että kaikki teokset kumpuavat tekijänsä alitajunnasta. Vedosten nimistä voi päätellä taiteilijan omat ajatukset teosten lähtökohdista, mutta Tanttu toivoo katsojan löytävän omat tulkintansa henkilökohtaisen kokemusmaailmansa kautta.

Antti Tantun grafiikan perustana ovat piirrokset. Hän piirtää paljon, ja palaa joskus jopa vuosia vanhojen piirrosten äärelle etsiessään kiinnostavia aiheita. Tantulle piirtäminen on ajattelun väline: piirtäessä hän saa ajatuksia uusista töistä ja usein idea seuraavasta aiheesta syntyy jo edellistä tehdessä. Tantulle grafiikan hitaassa tekemisessä on oma hienoutensa nopeutta ylistävässä nykyajassa. Hän kokee työskentelyn hyvin meditatiivisena.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Grafiikanpaja Himmelblau
Finlaysoninkuja 9, PB kerros
Finlaysonin alue, Tampere

Avoinna: ke–pe 11–18, la–su 12–16
Suljettu: ma, ti