Galleria Himmelblau esittelee Tapani Kokolta karnevalistisen runsaan väri-iloittelun, jossa näkyy poikamainen ilo taiteen luomiseen. Näyttely on pienimuotoinen retrospektiivi: mukana on lavasteita, veistoksia, reliefejä, maalauksia ja Himmelblaun pajalla tehtyä uutta grafiikkaa. Kokko kuvailee näyttelyään yhdeksi isoksi teokseksi. Näyttely on jatkoa Helsingin ArtTag-galleriassa nähdylle Tapsan Grilli I:lle.
Positiivisuus, energia ja elämänmyönteisyys ovat Tapani Kokon taiteen tekemisen kantavia teemoja. Hyvä mieli näkyy myös Himmelblaun kokonaisuudessa, väreissä, aiheissa ja tekotavassa. Tunnusomaisia värejä ovat punainen, oranssi, keltainen ja vaaleansininen. Yhtenä innoittajana Kokolle on ollut Meksikon kansantaide luurankohahmoineen ja pääkalloineen.
Tapani Kokko kertoo olevansa tarinoiden ja satujen ystävä. Aihemaailmassa toistuvat jänisnaamiopojat, pinokkiot, prinsessat ja karhut, jotka seikkailevat yltäkylläisen koristeellisessa värimaailmassa. Kokkoa kiehtoo naamioaihe, naamio kasvoilla voi tehdä mitä haluaa. Monet hahmot ovat häpeilemättömän rivoja, mutta hykerryttävän humoristisia.
Jänisnaamiopojan symboliikka lähtee Arto Paasilinnan romaanista Jäniksen vuosi. Kokon teoksissa jänispoika-aihe liittyy taiteilijan irrottautumiseen niin sanotusta normaalielämästä ja yhteiskunnan normeista. Kokon työhuone on hänelle Vatasen metsä. Kynnys on rajana, ja sisäpuolella avautuu taiteilijan oma maailma. Taiteen tekemisessä on Kokolle tietynlaista anarkiaa.
Tapsan Grilli II:ssa nähtävät lavasteet ovat kolmesta näytelmästä: Mallusjoen harrastajateatterin Viulusoittaja katolla, Kansallisteatterin Veistäjät ja Lahden Vanhan Jukon Kirsikkapuisto. Osa on taiteilijan Hikiset tissit -punk-yhtyeen materiaalia.
Tapani Kokko on syntynyt Pudasjärvellä 1969. Hän asuu ja työskentelee Orimattilassa. Kokko on toiminut taiteen opetustehtävissä, ja hänen teoksiaan on tärkeissä suomalaisissa kokoelmissa. Taiteilija on tehnyt kuvataiteen ohella paljon myös performansseja. Hän on kiertänyt sirkusmaista performanssia ja kuvataidetta yhdistävillä taidevankkureilla kuvanveistäjävaimonsa Virpi Kannon kanssa ja esiintynyt Larri Länkkärinä Hikiset tissit -kokoonpanossa.