Tiina Kivisen näyttely Kaikella rakkaudella avautuu Galleria Himmelblaussa Tampereella perjantaina 4.2.

Esillä on taiteilijan uutta tuotantoa, mukana taidegrafiikkaa ja installaatioita

Taidegrafiikan ja installaatioiden parissa työskentelevän Tiina Kivisen uusin näyttely Kaikella rakkaudella levittyy Galleria Himmelblaun kahteen suureen saliin. Luonnonelementit toistuvat Kivisen teoksissa ja suomalainen maisema vaikuttaa kuvien lähtökohdissa. Viime vuosina mukaan ilmestynyt ihminen on kuin tutkimusmatkailija jonkin suuren äärellä. Osassa teoksia käsitellään nuorten elämää varpushahmojen kautta. Hitaus ja viipyilevyys ovat läsnä paitsi monissa aiheissa, myös itse tekniikassa: mezzotinton syvän mustat pinnat syntyvät hitaasti työstämällä.

Tiina Kivisen teoksissa on usein hallitsevana elementtinä intensiivinen musta. Kiviselle musta ei ole synkkä väri, vaan se on hänelle kiehtova, pelkistetty ja dramaattinen. Mezzotinto-tekniikassa laatan pinta rouhitaan täyteen pieniä koloja, joihin väri jää. Näin muodostuu syvä musta, jota on mahdollista työstää eteenpäin kiillottamalla laattaa vaaleammaksi. Kivinen käyttää lisäksi monotypia- ja kuivaneulatekniikoita. Hetkellisyys ja ainutkertaisuus kiehtovat taiteilijaa. Vedosmäärä säilyy usein pienenä, ja uniikit teokset ovat tavallisia. Kivinen vierastaa taidegrafiikkaan usein liitettävää teknisten ratkaisujen ylikorostumista. Tekniikan tulee olla kuvalle alisteinen.

Tiina Kivinen on vakituinen vieraileva taiteilija Grafiikanpaja Himmelblaun pajalla, ja siellä on syntynyt moni tämänkin näyttelyn teoksista.

Tiina Kivinen on kansainvälisesti toimiva kuvataiteilija. Hänen teoksiaan on merkittävissä kokoelmissa, kuten esimerkiksi Moderna Museet, Ruotsi, The British Museum, Lontoo, Serlachius Museot, Mänttä ja Suomen Valtio. Kivinen on ainoana suomalaisena taiteilijana voittanut arvostetun H. M. Queen Sonja Nordic Print Award -palkinnon.

Galleria Himmelblau
Tiina Kivinen: Kaikella rakkaudella
4.2.–27.3.2022
Galleria Himmelblau
Finlaysoninkuja 9, kerros 2B
Finlaysonin alue, Tampere

Avoinna ke–pe 11–18, la–su 12–16. Suljettu ma, ti ja juhlapyhinä.
Vapaa pääsy. Esteetön.

Lisätietoja:
Pertti Ketonen, Galleria Himmelblau
pertti.ketonen@himmelblau.fi / 0500 625 564